Aino-Maija Mäkelä
Taide välittää muutakin kuin nähtävän, kuultavan tai koettavan elämyksen. Mukana on aina jotain arvoituksellista, mitä ei voi selittää. Mysteeri.
Ehkä juuri siitä ihmeestä löytyy taiteen syvin merkitys. Viimeisimmän mysteerin äärellä olin avec heinäkuun lopulla Paltaniemellä, Daniel Cajanuksesta kertovan Jättiläisoopperan esityksessä.
Hollantilaisten Hetty Heytingin ja Egon Krachin moderni, vaikuttava suurtuotanto teki kunniaa Kainuun jättiläiselle.
Oopperan kantaesitys oli keväällä 2017 Hollannin Haarlemissa, Sankt Bavon kirkossa, jonne Cajanus on haudattu. Vuoroin hollanniksi ja suomeksi esitetetty tarina sai upeat puitteet Eino Leino -talon pihapiiriin rakennetussa ulkoilmateatterissa. Monta ihmettä oli läsnä. Yksi niistä oli se, että hollantilasen Zangstudion esiintyjät matkasivat Kainuuseen omakustanteisesti. Kaikkiaan lavalla oli molemmista maista esiintyjiä yhteensä yli 80.
Ja miten he esittivätkään Danielin tarinan, kuinka eläväksi hän tuli meille, tämä 1703–1749 elänyt huikea, aikansa kenties pisin mies maailmassa, arviolta 247-senttimetrinen papin poika.
Cajanus ansaitsi elantonsa työskentelemällä mm. sotilaana vartiokaartissa, Montagun herttuan ovenvartijana ja esiintymällä ympäri Eurooppaa sirkuksissa ”ihmeellisenä jättiläisenä.”
Cajanus oli pituutensa ohella monin tavoin mielenkiintoinen: sivistynyt, useita kieliä puhuva, maailmaa nähnyt ja runoja kirjoittava kosmopoliitti.
Mutta missä oli tämän taide-esityksen narratiivin ydin? Minulle se oli kysymys, miten katson toista ihmistä, joka on etniseltä taustaltaan, ihonväriltään, aatteiltaan – miten tahansa – omasta kuplastani katsoen poikkeava. Eli erilaisuus ja sen hyväksyminen.
Cajanus haki hyväksyntää. Hän oli yksinäinen, kipuileva, syvästi tunteva mies, joka rakastui oululaisneitoseen, mutta ei saanut lähestyä tunteittensa kohdetta, koska oli niin erilainen.
Hän kaipasi kipeästi turvaa, läheisyyttä ja rakkautta, kuten me kaikki. Uskon, että katsomossa monet muutkin tarvitsivat nenäliinaa, kun Daniel makasi tuskaisena lääkärin hoitopöydällä äitiä avuksi huutaen. Sitä ainutta ihmistä maailmassa, jonka rakkaus oli ehdotonta ja vilpitöntä. Hyväksikäyttäjiä riitti ympärillä, myös heitä, jotka kutsuivat itseään ystäviksi.
Lopetettuaan esiintymisensä Cajanus muutti Haarlemiin, missä asui viimeiset vuotensa jo väsyneenä ja kipuilevana, mutta tunnettuna ja pidettynä miehenä.
Maailma on muuttunut kolmessasadassa vuodessa, entä ihminen? Tänään monikulttuurisessa Suomessa meillä kaikilla on mahdollisuus testata, miten näemme toisemme, kuinka suvaitsevaisia olemme ja miten hyväksymme erilaisuutta. Näitä mietin, kun oopperamatkan bussi kulki läpi helteisen auringonlaskun Kainuun vaaroilta Pyhäjoen varrelle.
Entä ne alussa mainitut muut ihmeet? Ne näyttäytyivät monin tavoin illan ja yön aikana.
Tarinan avautuminen yhdeksi kollektiiviseksi kokemukseksi molemmin puolin näyttämöä niin, että yleisö osoitti lopuksi seisten suosiotaan.
Heinäkuisen yön pehmeä hämärä, jossa soiden päällä tanssivat valkoiset terheniset. Ja se ihmeellinen ikiaikainen mysteeri, mistä shakespearelainen kesäyön unelmakin kutoo lankansa.
Matkan järjestäjänä oli Oulaisten Kulttuurin Tuki ry ja kaupungin kulttuuripalvelu. Oopperan lisäksi näimme Heidi Kilpeläisen avantgardistiset installaatiot Cajanuksesta, Paltaniemen kirkon katto- ja holvimaalaukset sekä Keisarin tallin.
Nämä kaikki Paltaniemellä, Hövelön lähellä, Suomen rakastetuimman runoilijan Eino Leinon synnyinsijoilla.
Lämmin kiitos primus motor Ritva Turunen ja kaikki he, jotka mahdollistivat tämän matkan upean annin.
Etusivulla juuri nyt
Tuleen sytytetty roskapönttö hoksattiin siirtää lumihankeen, jossa se oli lumella sammutettu.
Heli Nurkkala
Anu Sandvik
Asemakatu 1, 86300 OULAINEN
Mainosmyynti
Käyttö- ja sopimusehdot
Tietosuoja
Tilausehdot
Jakeluhäiriöt
Asemakatu 1, 86300 OULAINEN
Mainosmyynti
Käyttö- ja sopimusehdot
Tietosuoja
Tilausehdot
Jakeluhäiriöt